Suomi Ruotsin vallan alla PDF

Preview

Summary

lukion hissa 5...

Description

Suomi Ruotsin vallan aikana 1. Ristiretket? (s.30) Ristiretket Suomeen olivat keskiaikaisia sotaretkiä, joiden tarkoituksena oli käännyttää Suomen pakanallista väestöä katoliseen kirkkoon, Suomeen kohdistuneille ristiretkille lähdettiin ainakin Ruotsin eri alueilta ja Tanskasta sekä mahdollisesti myös Norjasta. Lisäksi saksalaiset ovat mahdollisesti tehneet väkivaltaista käännytystyötä Suomessa. Niin sanottu ensimmäinen ristiretki tehtiin Lounais-Suomeen ehkä 1150-luvulla. Toinen ristiretki käynnistyi mahdollisesti vuonna 1238 tai 1249 ja se suuntautui retkestä kertovan Eerikinkronikan mukaan hämäläisiä vastaan. Kolmas ristiretki ja mahdollisesti ainoa todellinen ruotsalaisten tekemä ristiretki tehtiin karjalaisia vastaan vuonna 1293. Ristiretkien vanavedessä ruotsalaiset kolonisoivat Suomen rannikkoalueita, joka johti suomenruotsalaisuuden syntyyn. Pähkinäsaaren rauha? Pähkinäsaaren rauha on vuonna 1323 sovittu rauha. Rauhan sopimiseen johti Novgorodilaisten hyökkäys Suomeen 1292, jonka jälkeen ruotsalaiset valtasivat Karjalan kannaksen eteläosan. Pähkinäsaaren rauha vakiinnutti sekä Novgorodin ja Ruotsin valtiolliset valtapiirit että lännen ja idän kirkkojen vaikutuspiirit.

2. Kirkko keskiajalla? (s.35-) Nousiaisiin perustettu Suomen ensimmäinen piispanistuin siirrettiin Koroistenniemeen, parin kilometrin päähän nykyisestä Turun Tuomiokirkosta. Sinne alettiin rakentaa piispankirkkoa ja -asuntoa luultavasti 1230-luvulla, koska alueella oli ollut pitkään tärkeä kauppapaikka. Koroisesta tuli Suomen ensimmäinen kirkollinen ja maallinen keskus, joka säilytti asemansa 1200-luvun lopulle saakka. Sieltä johdettiin Suomen kristillistämistä ja kirkollisen hallinnon muodostamista. Piispanistuimen siirtäminen Turkuun johti Turun kaupungin perustamiseen. Turkuun alettiin rakentaa noin 1300-luvun vaihteessa tuomiokirkkoa ja vähitellen kehiteltiin hiippakunnan hallintoa ja kirkkopitäjiä perustetiiin seurakunnallisen elämän keksuksiksi. Kirkollisen hallinnon ja kristinuskon hallinnon alkutaipaleesta Suomessa on hyvin vähän kirjallista lähdeaineistoa. Kuitenkin sen tiedetään olleen pitkä prosessi,´. Säilyneiden lähteiden mukaan Suomen ensimmäinen piispa oli englantilaissyntyinen piispa Tuomas, jonka jälkeen oli ruotsalaisia piispoja siihen asti, kun 1200-luvulla piispan virkaan astui ensimmäinen suomalainen. Suomen liittäminen lännen kirkkoon merkitsi sitä, että hallinto ja korkeakulttuuri kehittyisivät läntisen Euroopan mukaan ja katolisen kirkon yhtenäiskulttuurin, maailmankuvan ja arvomaailman mukaisesti. Läntistä kirkkoa johdettiin hyvin hierarkkisesti ja myöskin kaukainen Turun hiippakunta oli kiinteässä yhteydessä sekä paaviin että valtakunnan muihin hiippakuntiin. Paavi antoi Roomasta käsin kirkollisia määräyksiä, ja kun piispanistuin siirrettiin Turkuun tarvittiin uuden tuomiokirkon rakentamiseen paavilta lupa. Lisäksi paavin lupa tarvittiin kun haluttiin helpottaa tiukkoja säännöksiä kirkossa käymisestä tai pyhiinvaelluksista myös kirkolliset virkanimitykset tehtiin Roomassa.

3. Sääty-yhteiskunta Ruotsissa/Suomessa? (s. 43-) Säätyjä oli neljä: maallinen rälssi eli aatelisto, hengellinen rälssi eli papisto, porvastisto ja talonpojisto. Kaksi ylintä säätyä eli aatelisto ja papisto olivat vapautettu verojen maksamisesta. Aateliston verovapaus johtui siitä, että sen jäsenet palvelivat sodassa ratsuineen kuningasta ja valtakuntaa. Papisto puolestaan sai verovapauden, koska se huolehti ihmisten suhteesta Jumalaan. Porvariston jäsenet kaupungeissa vastasivat kaupasta sekä käsityöstä ja maatiloilla talonpojat, joita oli valtaosa väestöstä, hoitivat maataloustuotannon. Säätyyn syntyminen määritti hyvin pitkälle ihmisen elämän ja säädystä toiseen siirtyminen oli harvinaista, mutta ei täysin tavatonta. Säätyasema ei ollut alunperin perinnöllinen, Aateliston joka sukupolven piti suorittaa asepalvelus säilyttääkseen asemansa. Aatelisarvosta tuli vuonna 1569 periytyvä. Papisto

oli avoin sääty, sillä katolisen kirkon papit elivät selibaatissa, mutta siitä huolimatta he saivat joskus lapsia taloudenhoitajansa kanssa. Tuolloin papit saattoivat hakea äpäräpojilleen oikeuden opiskella papiksi ja hoitaa papin virkaa. Porvareiden lapsista tuli porvareita vain, jos he suorittivat ammattitutkinnon ja harjoittivat porvarillista ammattia. talonpoikien lapsista tuli talonpoikia ilman ehtoja. Vaikka keskiajalla suurin osa ihmisistä kuului johonkin säätyyn oli silti köyhiä, jotka eivät kuuluneet mihinkään säätyyn.

4. Elinkeinot keskiajan Ruotsissa/Suomessa? (s. 45-) Maanviljely oli yksivuoroviljelyä. Pieniin ja hajallaan sijainneisiin peltotilkkuihin kylvettiin ohraa joka vuosi niin kauan, kunnes maaperässä ei ollut ravinteita ja se oli jätettävä kesannolle, Viljelylajikkeita olivat erityisesti ohra ja ruis, joiden rinnalla tärkeää lisäravintoa olivat kaura, pavut, nauris ja herneet.

Heinää kerättiin niityiltä ja pientareilta eikä sitä erikseen viljelty. Itä-Suomessa harjoitettiin keskiajan alkupuolella kaskiviljelyä talonpoikien toimesta ja varsinkin havumetsää poltettiin. Paras kaskiruis kasvoi keväällä poltetussa kaskessa. Tätä huhtakaskea pystyi viljelemään lyhyen aikaa, pari kolme vuotta, jonka jälkeen oli etsittävä uusi kaski poltettavaksi. Keskiajan loppupuolella kun asutus Savossa vakiintui alettiin kaskeamaan lehtimetsiä. Puut kaadettiin vuotta ennen polttamista, ja kaskien lähelle raivattiin peltopaloja, joilla viljeltiin ruista ja joskus ohraa. Keskiajalla talonpojat edelleen metsästivät ja kalastivat, varsinkin lohta. Eräretkillään he tekivät valtauksia, joita toiset kunnioittivat. Valtaus koostui virkatiestä eli ansapolusta, jonka eräs mies ehti päivän aikana kulkea. Virkatien varrella piti kokea erilaiset ansat, joita eläimille oli viritetty. Lintuja pyydettiin myös verkoilla.

5. Millaista oli keskiajan ihmisten arki? (s. 54-) Keskiajan alkupuolella katolisen kirkon mukaan avioliitossa oli olennaista se, että molemmat osapuolet olivat ilmaisseet suostumuksensa ja, että heidät vihittiin kirkossa. Keskiajan alkupuolella vallitsi vielä vanha käsitys avioliitosta sukujen välisenä kauppana, jonka mukaan nainen ei saanut avioitua yksin vaan hänellä oli oltava naittaja, isä tai isänpuolen sukulainen. Maanlaissa naittajan itsenäisyyttä rajoitettiin: jos hän ilman hyvää syytä hylkäsi naimatarjouksen, oikeus rankaisisi häntä sakolla ja jos naittaja ei siitäkään huolimatta suostunut, sulhanen sai hakea morsiamen vaikka väkisin kotoaan. Vihittävien oli oltava tarpeeksi vanhoja eli miehen vähintään 14-vuotias ja naisen 12vuotias, kun avioliitto solmittiin. Keskiajan loppua kohden avioitumisen alaikäraja kohosi. Käytännössä’ puolisot olivat avioituessaan 20- tai jopa 30-vuotiaita. Avioliitosta tuli maanlain mukaan oikeudellisesti sitova, kun naittaja yhdisti vihkiparin kädet ja vihittävät saatettiin yhteiseen aviovuoteeseen. Pappia ei tarvittu, vaikka kirkko sitä edellyttikin. Häät olivat yksi tärkeimmistä juhlista, joihin kutsuttiin paljon väkeä, pääasiassa sukulaisia mutta keskiajan loppuun mennessä myös ystäviä ja naapureita. Häiden kokoa ruvettiin rajoittamaan ja liian suurista häistä sekä kuokkavieraista sakotettiin. Tavallisesti häät kestivät kolme päivää. Maanlain mukaan miehestä tuli vaimonsa esimies ensimmäisen yhteisen yön jälkeen. Mies hallitsi vaimonsa omaisuutta ja edusti häntä oikeudessa. Kun naimissa olleet naiset tekivät kauppoja, heidän miehensä toimivat käytännössä kauppakirjan tekijänä. Kirkko korosti avioituvien omaa tahtoa, mutta suvut ja perheet eivät välttämättä lämmenneet ajatukselle, koska niille oli tärkeä valvoa suvun omaisuutta ja perintöoikeuksia. Luontaistaloudessa maa oli vallan lähde ja sen omistaminen toi suvuille poliittista ja taloudellista valtaa. Avioliittojen avulla säilytettiin ja kasvatettiin suvun maaomaisuutta. Vaikka vaimo päätyi miehensä kotitalouteen, puolisot pitivät omat sukunimensä ja omat perintömaansa. He eivät perineet toisiaan, joten lapsettoman avioliiton päätyttyä miehen suku peri miehen ja vaimon suku peri vaimon. Kirkon mukaan miehet ja naiset saivat harjoittaa sukupuolielämää vain avioliitossa. Ihmiset eivät kuitenkaan aina näin toimineet, heidän intohimonsa saattoivat olla niin voimakkaita, että niitä piti lain avulla suitsia. Kristofferin maalaissa todettiin esiaviolliset suhteet salavuoteudeksi, josta voitiin tuomita sakko- tai häpeärangaistus mutta jos parilla oli

aikomus avioitua rangaistusta lievennettiin. Muut yhteisön jäsenet suhtautuivat yleensä suhteellisen vapaamielisesti seurustelevan, avioliittoon tähtäävän parin seksiin ja mahdollisesti syntyviin lapsiin. Aviorikokseen eli huoruuteen suhtauduttiin laissa paljon ankarammin ja siitä saattoikin seurata jopa kuolemanrangaistus. Kirkko kielsi avioeron ja uusiin naimisiin sai mennä vasta, kun puoli oli kuollut. Papit kiersivät monesti selibaattisääntöä niin, että pitivät taloudenhoitajaa, jonka kanssa saivat useitakin lapsia. Papit kuitenkin harvoin tunnustivat jälkeläisiään. Kauppiaiden ja käsityöläisten tärkeimmät kiinteistöt olivat kaupungeissa, mutta monilla oli myös kaupungin ulkopuolella maatila tuomassa turvaa epävarmoina aikoina. Tulipalot, taudit tai sodat ajoivat kaupunkien asukkaat aika ajoin pakenemaan maaseudulle. Maaomaisuus tarjosi satoa ja elintarvikkeita, ja siihen sijoitetut rahat olivat turvassa. Jos ilmaantui tarvetta käteiselle, saattoi maan pantata tai myydä. Kaupungit olivat rakennettu tiiviisti ja jaettu kortteleihin eli kaupunginosiin. Kaupunkien keskukset muotoutuivat torin ja sen reunalla olevan raatihuoneen ympäristöön, jonka lähellä oli myös kirkko. Keskiaikaiset kadut olivat kapeita, hirsillä tai lankuilla päällystettyjä, mutta jotkut kadut saivat kivisenkin katteen. Monet talot olivat turve- tai lautakattoisia hirsirakennuksia, joissa ei ollut ikkunoita vaan vasikan nahoilla peitetyt valoaukot. Talojen tonteilla oli neliskulmaiset sisäpihat, joiden ympärillä oli talousrakennuksia, navetta, kaivo ja kasvimaa. Keskiajan kaupungeissa kiveä käytettiin pääasiassa vain kirkkojen ja linnojen rakentamiseen. Valtaosin puusta rakennetut kaupungit kärsivät pienistä tai suurista tulipaloista säännöllisesti. Turun tiedetään palaneen viisi kertaa 1400-luvulla ja 12 kertaa 1500-luvulla. Tulipalojen seurauksena kaupunkikuva muuttui koko ajan Tulipaloja pyrittiin välttämään, mutta se oli vaikeaa. Rukouksilla haettiin toki suojelua ja kaupungeissa oli yöaikaankin päivystäviä palovuoteja. Taloissa piti olla täysi vesitynnyri ja palontorjuntaan kirveitä, ämpäreitä ja tikkaita. Tulipalon syttymiseen riitti, että kipinä lensi kuivalle olkikatolle tai lyhty kaatui karjasuojassa. Olosuhteiden ollessa sopivat tuli levisi nopeasti ja saattoi jopa tuhota koko kaupungin. Kaupungin kadulla erisäätyiset ihmiset saattoi tunnistaa vaatetuksen perusteella. Varakkaiden ihmisten verkakangasasut oli kudottu ohuesta, värjätystä villasta tai sitten he olivat sonnustautuneet vielä hienompiin ulkomaalaisista kankaista, kuten silkistä tai

sametista, valmistettuihin vaatteisiin. He suosivat myös kotimaisia turkiksia kuten oravaa, näätää ja soopelia. Talonpojatkin käyttivät turkiksia, jotka olivat valmistettu kissasta, jäniksestä tai oravasta. Palkollisten ja rahvaan vaatteet olivat kotikutoista sarkavillaa. Keskiajallakin muoti vaihtui kaupungeissa, mutta maaseudulla talonpojat pukeutuivat sukupolvesta toiseen hyvin samalla tavalla. Vaatteita ommeltiin pitkäaikaista käyttöä varten käsin ja niitä myös testamentattiin. Kirjallinen kulttuuri oli keskiajan Pohjolassa ehkä tärkein niin hengellistä kuin maallistakin yhteiskuntaa muuttava tekijä. Raamattu ja teologiset ja liturgiset tekstit olivat keskeisiä, kun kristillistä identiteettiä ja kirkon yhtenäisyyttä rakennettiin. Kirjoitettuun lakiin perustuva oikeudenkäyttö muutti tuomiolaitoksen toiminnan ennustettavammaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Turun hiippakunta tuotti lähinnä kirkollisiin toimituksiin liittyviä liturgisia tekstejä. Ainakin Naantalin luostarissa ja Turussa papit kopioivat käsikirjoituksia keskiajan lopulla. Eurooppalaiset kirjoituskeskukset olivat Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa, ja sieltä tilattiin kirjoja, joita seurakunnissa tarvittiin. Turun tuomiokirkon käyttöön hankittiin hienoja ja kalliita käsikirjoituksia. Kun 1400-luvulla syntyi kirjapainotaito, merkitsi se melkoista kulttuurin mullistusta. Kirjapainotaito tarjosi uuden, entistä helpomman ja halvemman tavan tuottaa kirjoja. Kirkko oli keksinnöstä innoissaan, koska painetut kirjat olivat keskenään samanlaisia, toisin kuin käsinkirjoitetut kirjat, jotka sisälsivät paljon virheitä. Turun hiippakunta hyödynsi uutta keksintöä jo 1400-luvulla: Saksasta alettiin tilata liturgisia kirjoja. Tilauksista tunnetuin on Missale Aboense, Turun hiippakunnan messukirja, joka oli ensimmäinen Suomea varten painettu kirja. Se ilmestyi 1488 ja siitä tilattiin iso painos, joka oli tavoite levittää kaikkiin seurakuntiin. Yhtäkään kokonaista messukirjan kappaletta ei ole säilynyt nykypäivään asti. Kirkko vastasi keskiajalla koulutuksesta ja pappien oli oltava luku- ja kirjoitustaitoisia. Kirkko tähtäsi kasvattamaan nuoria kirkon palvelukseen ja toissijaisesti kruunun virkamieskunnan tarpeisiin. Tuomiokapitulin katedraalikoulu aloitti Turussa 1300-luvulla. Koulutus oli

tarkoitettu lähinnä pojille, eikä tyttöille tarkoitetuista kouluista ole tietoa, mutta jotkin aateliin ja porvaristoon kuuluneet ovat saaneet jonkinlaista opetusta. Sen todistaa naisten kirjoittamiksi tiedetyt asiakirjat esimerkiksi Naantalin birgittalaisluostarissa. Katedraalikouluissa opiskeli lahjakkaita nuoria poikia, joiden vanhemmat toivoivat heidän etenevän kirkollisella uralla. Opintielle pääsivät lähinnä aatelin, papiston ja porvariston jälkikasvu, mutta myös varakkaiden talonpoikaisperheiden lapsille se oli mahdollista. Opiskelu ei ollut halpaa, Koska moni tuli Turun ulkopuolelta kouluun, majapaikkaan oli oltava rahaa, ja sitä kului myös ruokaan vaatteisiin ja koulutarvikkeisiin. Opiskelijat osallistuivat taloutensa kohottamiseen keräämällä rahaa kiertämällä lähikuntia. Vaikka Suomi oli syrjäinen paikka Euroopassa lähti silti Turun katedraalikoulun lahjakkaimmat nuoret miehet ulkomaisiin yliopistoihin. Ensimmäiset suomalaiset opiskelivat ulkomaisissa yliopistoissa jo 1200-luvulla, mutta se oli yleisempää vasta 1300-luvulla, ensin Pariisissa ja myöhemmin Prahassa. 1400-luvulla suomalaisia opiskelu Saksan yliopistoissa, kuten Leipzigissa ja Rostockissa. On laskettu, että yli 150 suomalaista hankki itselleen korkeakoulututkinnon keskiajan kuluessa. Useimmat palasivat kirkon palvelukseen, jotkut maallisen hallinnon palvelukseen.

6. Kustaa Vaasa? (s. 68-) Oli ruotsin kuningas 1523-1560. Perintökuninkuuden ja monien uudistusten toteuttaja. Kalmarin unioni? Oli Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskuntien muodostama pohjoismainen unioni vuosina 1397-1521. Unionilla oli yhteinen hallitsija ja pyrkimys yhteiseen ulkopolitiikkaan. Unioni syntyi, kun Norjan ja Tanskan kuningatar Margareeta I valittiin Ruotsin hallitsijaksi vuonna 1389. Personaaliunionin katsotaan varsinaisesti alkaneen Eerik XIII Pommerilaisen kruunajaisita vuonna 1397, jolloin Margareeta I laaditutti unionikirjeen. Kirjeen sitovuudesta on kiistelty, sillä siitä puuttui monien osanottajien sinetti. Vaikka Eerik XIII Pommerilainen kruunattiin kuninkaaksi, Margareeta I käytti todellisuudessa valtaa kuolemaansa asti. Unionin päätökset tehtiin pääasiassa Tanskassa. Personaaliunioni aiheutti lopulta ristiriitoja, sillä Ruotsi oli politiikassaan kiinnostunut idästä, nykyisen Venäjän suunnasta, kun Tanskan intressit suuntautuivat etelää kohti. Unioni pysyi koossa vuoteen 1412 asti, jolloin Margareeta I kuoli. Tämän jälkeen osa kapinoi uutta unionikuningasta vastaan. Personaaliunioni palautettiin lopulta, mutta tämän jälkeenkin 1400-luvun historiaa leimasivat Ruotsissa esiintyneet jatkuvat pyrkimyksen irrottautua personaaliunionista pysyvästi. Tämä johti väkivaltaisuuksiin sekä Ruotsin sisällä että Tanskan ja Ruotsin välillä. Vuonna 1520 Tanskan kuningas Kristian II hyökkäsi Ruotsiin samalla valloittaen Tukholman. Kruunajaisjuhlissaan uusi kuningas teloitti korkea-arvoisia ruotsalaisia. Tapahtumaa kytsutaan Tukholman verilöylyksi. Pian tämän jälkeen Kalmarin unioni hajosi lopullisesti ja Kustaa Vaasa nousi Ruotsin kuninkaaksi. Norja pysyi kuitenkin Tanskan yhteydessä vielä vuoteen 1814 saakka.

Uskonpuhdistus? Uskonpuhdistus on 1500-luvulla Länsi-Euroopasta lähtenyt liike, joka pyrki oikaisemaan katolisen kirkon opissa näkemiään epäkohtia. Uskonpuhdistuksen taustalla oli jo kauan jatkunut paaviuden alennustila sekä levinnyt turmeltuneisuus kirkon

piirissä. Uskonpuhdistuksen aloittajana pidetään luterilaisen käsityksen mukaan yleisesti saksalaista Wittenbergin yliopiston teologian professori, tohtori Martti Lutheria, vaikkakin jo ennen häntä jotkut “esiuskonpuhdistajat” esimerkiksi John Wycliffe ja jan Hus, olivatkin hyökänneet kirkon virallista oppia vastaan. Lutherin anekauppaa vastaan suunnatut 95 teesiä aloittivat levitessään laajan liikkeen, joka sai myöhemmin uusia muotoja. Ranskassa olivat jo aiemmin mm. uskonpuhdistajat Guillaume Farel sekä Theodore Beze julistaneet reformoidun kirkon oppeja. Uskonpuhdistukseen liittyi Lutherin lisäksi muita teologeja, joiden näkemykset poikkesivat Lutherin ajatuksia paljonkin. Niinpä katolisen kirkon

jakaantuminen ei loppunut vain luterilaisten syntyyn, vaan synnytti myös anglikaanisen ja reformoidun kirkon sekä runsaan joukon erilaisia vapaita suuntia.

Uskonpuhdistuksen keskeisiä henkilöitä olivat eräät saksalaiset, sveitsiläiset ja ranskalaiset teologit. Lutherin lisäksi tärkeimpiä olivat Ulrich Zwingli, Philipp Melanchthon ja Jean Calvin. Näiden hengellisten uskonpuhdistajien lisäksi myös maallisten ruhtinaiden valtatavoitteet korostuivat uskonpuhdistuksessa: uskonpuhdistus antoi heille tilaisuuden vapautua katolisen kirkon vallasta. Euroopassa oli melkein koko keskiajan käyty kiivasta valtataistelua paavin ja piispojen sekä maallisten ruhtinaiden vallanjaosta. Esimerkiksi Ruotsin uskonpuhdistus toteutettiin täysin kuningasjohteisesti, sillä se tarjosi kuningas Kustaa vaasalle mahdollisuuden ottaa kirkko hallintaansa ja peruuttaa sen runsas omaisuus kruunulle. Toinen merkittävä esimerkki oli Henrik VIII:n johdolla toteutettu uskonpuhdistus Englannissa.

7. Kerro miten ja miksi Ruotsin kruunusta taisteltiin Kustaa Vaasan jälkeen? (s. 80- ) Kustaa Vaasan kuoltua 1560, alkoi hänen poikiensa kesken kruununperimysriita. Kustaan vanhin poika eerik peri kruunun, mutta Juhanan oli vaikea alistua hänen valtaansa. Tästä alkoi puoli vuosisataa kestänyt epävakaa jakso Ruotsin historiassa. Kuninkaan asema oli epävarma ja ylhäisaateleista riippuvainen koko 1500-luvun loppuajan. Juhana esiintyi Suomen herttuakunnassa hyvin itsenäisesti, ja Suomesta kehittyi valtio valtiossa. Juhana muutti Turun linnaan ja perusti sinne oman renessanssihovinsa, johon kuuluivat Suomen vaikutusvaltaisimman miehet. Hän hallitsi herttuakuntaansa samoilla periaatteilla kuin kuningas valtakuntaansa. Avioliitto katolisen Puolan prinsessa Katariina Jagellonican kanssa vilkastutti linnan hovielämää. Eerikin mukaan kuninkaalla oli viimekädessä ylin valta kaikissa poliittisesti merkittävissä asioissa, ja hän onnistui valtiopäivillä saamaan läpi rajoituksia herttuakuntien itsehallintoon. Kun Juhana päinvastoin olisi halunnut laajentaa herttuakuntansa itsenäistä poliittista toimintaa, oli välirikko väistämätön. Veljesten erimielisyydet kärjistyivät, jonka seurauksena Eerik antoi vangita Juhanan ja syytti häntä maanpetoksesta. Ruotsi ja Puola joutuivat sotaan Baltian herruudesta, ja Eerik epäili Juhanan ajavan omia valtapyrkimyksiään vaimonsa kautta. Juhana tuomittiinkin ensin kuolemaan, mutta armahdettiin ja vietiin Tukholmaan vangiksi. Sen sijaan Juhanaa tukeneista miehistä moni mestattiin. Eerik XIV? Eerik XIV oli laajasti sivistynyt mies, mutta mielenterveydeltään epävakaa ja herkkä. Kuninkaan ja aatelin välit heikkenivät, sillä aatelin mielestä kuningas ei palkinnut sitä tarpeeksi palveluksista. Vuonna 1567 Eerik epäili muutamien aatelisten muodostaneen salaliiton häntä vastaan, ja nämä murhattiin. Tästä ylhäisaateli kimpaantui, nousi vastarintaan ja onnistui kuin onnsituikin vapauttamaan Juhanan vankeudestaan. Eerik oli solminut suhteen aatelittomaan, talonpoikaistaustaiseen Kaarin...